1. Suunnittele tilankäyttö pitkälle eteenpäin
Konesalien kaappikoot kasvavat nopeasti: aiemmin yleiset 42U-korkuiset kaapit ovat vaihtuneet 47 – 52U-korkuisiin kaappeihin. Tämä asettaa omat vaatimuksensa tilankäytön suunnittelulle esimerkiksi huonekorkeuden ja mahdollisten kylmä- / kuumakäytävärakenteiden osalta. Samalla se tarkoittaa, että lattia-alalle mahtuu entistä enemmän laitteita, joiden myötä lämpökuorma, sähköntarve sekä kaapeloinnin määrä kasvaa. Jos näitä asioita ei huomioida ajoissa, saattaa eteen tulla ongelmia, joiden korjaaminen jälkikäteen on haastavaa tai jopa mahdotonta.
👉 Mieti jo suunnitteluvaiheessa, kuinka paljon ja millaisia laitteita tilaan todella mahtuu, ja varmista että jäähdytys- ja sähkönjakeluratkaisut mukautuvat muuttuviin vaatimuksiin.
2. Mitoita jäähdytys optimaaliselle kuormalle
Noin neljännes laitetilan energiankulutuksesta muodostuu jäähdytyksestä. Kun uusien laitteiden tehonkulutus kasvaa jatkuvasti, jäähdytystarpeen ennustus ja mitoitus muuttuu entistä haastavammaksi.
Jäähdytys tulisi mitoittaa sekä energiatehokkaaksi että vikasietoiseksi. Parhaiten tämä onnistuu, kun jäähdytysjärjestelmän kapasiteetti on suurempi kuin laitekannan lämpöhäviö. Tällöin jäähdytysjärjestelmä kestää ongelmatilanteissa jopa tiettyjen osien vikaantumisen ja toisaalta normaalitilanteessa laitteet toimivat osateholla, mikä alentaa laitteiden sähkönkulutusta. Esimerkiksi toimiessaan 80 % teholla, jäähdytyslaitteiden puhaltimet kuluttavat jopa puolet vähemmän energiaa kuin toimiessaan maksimiteholla.
Jäähdytyslaitteita valittaessa on tärkeää tarkistaa jäähdyttimen datalehdeltä, missä olosuhteissa laitteen ilmoitettu teho saavutetaan. Hyvin usein ilmoitetut olosuhteet poikkeavat halutuista olosuhteista ja tämän seurauksena jäähdytys ei toimi halutulla tavalla.
👉 Varmista, että jäähdytysjärjestelmä toimii tehokkaasti juuri sinun olosuhteissasi ja mitoita kapasiteetti optimaaliselle kuormalle.
3. Vältä virransyötön pullonkauloja
Virransyötön kapasiteetti on hyvä huomioida aikaisessa vaiheessa suunnittelua. Vielä muutama vuosi sitten kaappeihin asennettavien PDU-kiskojen virrankesto oli 16 A, mutta nykyisin käytetään yhä enemmän 32 A tai jopa tehokkaampia kiskoja. Lisäksi kaappikohtainen kiskomäärä on noussut jopa neljään kiskoon per kaappi. Jos PDU-kiskot joudutaan käyttöönoton jälkeen vaihtamaan tehokkaampiin, saattaa vaihtotyö pahimmillaan vaatia käyttökatkon, joka voi olla hankala tai jopa mahdotonta toteuttaa. Lisäksi pelkkä PDU-kiskon vaihto ei riitä, vaan muutoksia pitää tehdä myös kiskojen sähkönsyöttöjärjestelmään.
👉 Valitse PDU, joka tarjoaa riittävästi kapasiteettia laitemäärien tai laitekohtaisen tehon kasvaessa – näin vältät turhat käyttökatkot ja lisäinvestoinnit.
4. Hyödynnä etävalvontaa ja -hallintaa
Energiatehokkuus riippuu oleellisesti myös siitä, kuinka hyvin järjestelmää hallitaan. Reaaliaikainen etävalvonta kertoo veden lämpötilat, virtausnopeudet ja sähkönsyötön tilanteen, jolloin ongelmiin voidaan reagoida ennen kuin ne ehtivät kasvaa kriittisiksi.
Kun järjestelmät on helppo liittää yhteen ja hallintapaneelit ovat selkeitä, käyttö pysyy yksinkertaisena myös organisaatioissa, joissa resurssit ovat rajalliset. Helppokäyttöisyyden johdosta konesali pysyy energiatehokkaana ja toimintavarmana ilman, että sen ylläpito vie kohtuuttomasti aikaa ja osaamista.
👉 Varmista, että valitut laitteet tukevat reaaliaikaista valvontaa ja helppoa liitettävyyttä osaksi hallintajärjestelmääsi.
Yhteenveto
Energiatehokkuus ei synny sattumalta. Kun tilankäyttö, jäähdytys, virransyöttö ja laatu suunnitellaan yhdeksi kokonaisuudeksi, syntyy konesali, joka kestää tulevaisuuden kuormitukset ja säästää kustannuksia.
Orbiksen asiantuntijat auttavat mitoittamaan infrastruktuurin oikein – hyödyntäen sekä uusimmat teknologiaratkaisut että oman tuotannon räätälöidyt komponentit. Näin investointi pysyy hallinnassa ja datakeskus toimii optimaalisesti vuodesta toiseen.