Helsingin sanomat julkaisi viime kesänä kriittissävytteisen artikkelin LuxTurrim5G-hankkeesta. Tässä tiedotteessa Orbis Oy:n ja Business Finlandin edustajat haluavat tuoda esiin hankkeen tuottamia hyötyjä sekä kuluttajien että suomalaisen teknologian kehityksen ja viennin näkökulmasta.
LuxTurrim5G oli laaja suomalainen tutkimus- ja kehityshanke, jossa rakennettiin esikaupallinen älypylväsratkaisu ja siihen liittyvä palvelukonsepti älykaupunkien tarpeisiin. Hanke kokosi yhteen yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja julkisia toimijoita – ja toimi lähtölaukauksena monille jatkokehityshankkeille suomalaisessa teknologiakentässä.
Yksi näistä kehityspoluista on Orbis Oy:n Urban Pole™ -tukiasemakonsepti, joka tuo urbaanin 5G-verkon rakentamiseen uuden sukupolven tehokkuutta ja estetiikkaa. Urban Pole™ -pylväät on suunniteltu erityisesti visuaalisesti herkkien alueiden, kuten puistojen ja keskusta-alueiden, tarpeisiin, ja niiden valmiit sähkö ja tietoliikennekytkennät mahdollistavat tukiasemien rakentamisen ilman suuria maavarauksia tai erillisiä laitetiloja.
Ensimmäinen Urban Pole™ -pilottiasennus toteutettiin Elisa Oyj:n kanssa alkuvuodesta 2024 Espoon Matinlahteen. Konseptin kehitystyön jatkona Orbis on tuonut markkinoille uuden, kevyemmän version – Urban Pole™ Liten. Se vastaa kaupunkien ja operaattoreiden käytännön tarpeisiin tarjoamalla esteettisen, lupaprosessia keventävän ratkaisun 5G-tukiasemien asennukseen, ja auttaa samalla parantamaan verkon kapasiteettia katvealueilla ja tapahtumissa. Ensimmäinen kaupallinen Urban Pole (TM) Lite-pylväs pystytetään Vantaan Kuninkaanmäkeen joulukuussa 2025.
Orbis Oy:n osaaminen kotimaisena tiedonsiirtoratkaisujen kehittäjänä perustuu vuosien kokemukseen kaapelointi- ja kotelointiteknologiasta sekä pitkäaikaiseen osallistumiseen monialaisiin innovaatioekosysteemeihin. LuxTurrim5G-hanke tarjosi arvokasta oppia, jota on hyödynnetty Urban Pole™ -tuoteperheen kehityksessä – osoittaen, että tutkimushankkeiden arvo realisoituu pitkällä aikavälillä konkreettisina, skaalautuvina ratkaisuina.
Rahoituksen vaikuttavuus syntyy ajassa
Business Finlandin asiantuntijan Nina Jacobyn mukaan LuxTurrim5G-hankkeen kaltainen tutkimuspanostus voi johtaa uusien ratkaisujen syntymiseen myös vuosia alkuperäisen projektin päättymisen jälkeen. Jatkokehitetty ja asiakkaan tarpeeseen räätälöity LuxTurrim5G-pohjainen älypylväsratkaisu kiinnostaa esimerkiksi Indonesian rakenteilla olevaa pääkaupunkia, johon tarvitaan 311 älypylvästä. Pylvään proof-of-concept oli esillä Nusantarassa loppuvuodesta 2024.
”Useilla yrityksillä LuxTurrim5G oli sysäys oman tuotteen jatkokehitykselle”, Jacoby toteaa.
Orbiksen Urban Pole™ Lite on esimerkki juuri tästä.
Miksi tämä kiinnostaa päättäjiä ja kaupunkilaisia juuri nyt?
Urban Pole™ Lite -ratkaisulle on jo myönnetty sijoituslupia useilta kaupungeilta. Kaupungin hyväksyntä on edellytys sille, että operaattorit voivat tuoda nopean mobiiliverkon kapasiteettia sinne, missä sitä eniten tarvitaan – erityisesti tiiviisti rakennetuilla alueilla.
Orbis Oy:n toiveena on lisätä julkista keskustelua siitä, miten uuden sukupolven viestintäteknologia voidaan tuoda osaksi urbaania ympäristöä hallitusti, esteettisesti ja kaupunkilaisten eduksi. “Kehittyvät teknologiat vaativat kokeilua ja tietoisuus lisää ymmärrystä. Siksi LuxTurrim5G:n kaltaisia projekteja tarvitaan”, kommentoi Orbis Oy:n myyntijohtaja Anu Peussa.
Urban Pole™ Liten tuotanto käynnistyy vuoden 2025 aikana, ja ensimmäisiä satoja – pylväitä odotetaan pystytettävän lähivuosina. Jokainen pylväs valmistaa kaupunkiverkostoa myös tulevaa 6G-aikakautta varten.
“Tämä on erinomainen esimerkki tuotteesta jonka alkujuuret on kehitetty monen yrityksen yhteisessä innovaatioprojektissa. Mobiilidatan kasvu jatkuu ja verkot kehittyvät kohti 6G-verkkoja. Tuolloin pienten tukiasemien ja siten myös Urban Pole (TM) Liten kaltaisten pylväiden tarve edelleen kasvaa”, kertoo 6GFlagship -ohjelman kokeiluympäristöjen kehittymisestä vastaava Olli Liinamaa.
Kommenttipyynnöt medialle
Alla olevat asiantuntijat ovat valmiita kommentoimaan aihetta osana mahdollista artikkelia:
Anu Peussa
Myyntijohtaja
Orbis Oy
Puhelin: +358 400 902 402
anu.peussa @orbis.fi
Anu Peussa toimii Orbis Oy:n myyntijohtajana ja vastaa yrityksen älypylväs- ja Urban Pole™ -hankkeista.
Nina Jacoby
Projektijohtaja
Business Finland, Global Initiatives
Puhelin: +358 41 442 7786
[email protected]
Nina Jacoby toimii Senior Advisor -tehtävässä Business Finlandin Jakarta-toimistossa, ja hänen vastuualueisiinsa kuuluvat erityisesti Smart Cities, New Capital Development ja Health – sekä yleinen markkinaneuvonta näillä osa-alueilla. Hänellä on runsaasti kokemusta kansainvälisistä pilottihankkeista, joissa yhdistyvät kaupunkikehitys ja digitaalinen infrastruktuuri – kuten myös yhteistyö Orbis Oy:n kaltaisten kotimaisten yritysten kanssa.
Olli Liinamaa
Oulun yliopisto, Projektipäällikkö / 6GFlagship testiverkot
Puhelin: +358 40 5461418
[email protected]
Olli Liinamaa vastaa Oulun yliopiston 5G-testiverkon kehittymisestä kohti 6G-aikakautta.
