Orbis Oy on valittu jäseneksi Keskuskauppakamarin uuteen Ilmastoyhteisöön, joka tukee pk-yrityksiä ilmastotyön suunnitelmallisessa ja vaikuttavassa edistämisessä. Mukaan on valittu yli 140 pk-yritystä eri puolilta Suomea.

Keskuskauppakamarin Ilmastoyhteisön tavoitteena on auttaa yrityksiä kehittämään ilmastotoimiaan pitkäjänteisesti ja liiketoimintalähtöisesti. Yhteisö tarjoaa konkreettista tukea ilmastotyöhön, kuten asiantuntijavalmennuksia ja vertaistukea muilta yrityksiltä. Lisäksi se tuo pk-yritysten näkökulmia osaksi ilmastopolitiikan kehittämistä.
Olemme erittäin iloisia siitä, että Orbis on valittu mukaan Ilmastoyhteisöön. Yhteisö tarjoaa meille mahdollisuuden syventää ilmastotyötämme yhdessä muiden yritysten kanssa ja saada ajantasaista asiantuntijatietoa esimerkiksi päästövähennyskeinoista.
– Jani Linna-Aro, toimitusjohtaja, Orbis Oy
Johdonmukaista ilmastotyötä jo aiemmin
Orbis on sitoutunut vastuullisuuteen ja tehnyt määrätietoista ilmastotyötä jo usean vuoden ajan. Vuonna 2024 Orbis osallistui Keskuskauppakamarin ilmasto-ohjelmaan, joka tarjosi pk-yrityksille työkaluja ilmastotyön aloittamiseen ja kehittämiseen. Samana vuonna yritykselle myönnettiin myös Hiilijalanjälki laskettu -merkki osoituksena Scope 1- ja 2 -päästöjensä laskennasta.
Ilmastoyhteisön kautta Orbis jatkaa nyt tätä työtä seuraavalle tasolle: tavoitteena on paitsi ratkoa Scope 3 -päästöjen laskemisen haasteet myös asettaa konkreettisia päästövähennystavoitteita, kehittää ilmastotehokkaita toimintatapoja ja vahvistaa yritysvastuuta osana liiketoimintaa.
Ilmastotyö ei ole erillinen projekti, vaan olennainen osa kestävää ja kilpailukykyistä liiketoimintaa. Uskomme, että yhteistyö muiden yritysten kanssa vauhdittaa myös meidän kehitystämme.
– Jani Linna-Aro, toimitusjohtaja, Orbis Oy
Katso myös:
Lisätietoja:
