Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylläpitämän M65 määräyksen uusin versio astui voimaan 9.1.2023 ja on voimassa toistaiseksi. Versio M65E on tuonut määräykseen useita merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat rakennusten tietoliikenneverkkojen suunnitteluun ja asennukseen. Sisäverkkomääräys M65E korvaa edellisen version M65D.
Orbis on tiiviisti mukana kehittämässä alan lainsäädäntöä ja asiakkuuspäällikkö Harri Mutanen onkin ollut mukana Traficomin sisäverkkotyöryhmässä vuodesta 2013 lähtien. Sisäverkkomääräyksen M65E versiota varten Mutanen on jakanut asiantuntemustaan erityisesti tornitalojen kaapeloinnin osalta, toimien asiaa työstäneen erillisen työryhmän puheenjohtajana. M65E yksinkertaistaa ja selkiyttää määräystä tornitalojen osalta, ja tuo rakennuttajille enemmän valinnan vapautta.
Sisäverkkomääräys 65 E/2022
Viestintäviraston määräys 65 koskee kiinteistöjen sisäverkkoja ja teleurakointia, ja sitä sovelletaan vakinaisesti asuttuihin asuinkiinteistöihin, toimitilakiinteistöihin ja julkisiin kiinteistöihin niiden sisäisten viestintäverkkojen ja -järjestelmien osalta, jotka on tarkoitettu kyseisten kiinteistöjen käyttöön.
Sisäverkkomääräyksen merkittävimmät muutokset
Keskeisimmät päivitykset koskevat seuraavia kokonaisuuksia:
- FTTH-poikkeuksen laajentaminen
- Automaatiojärjestelmät
- Jakamojen vaatimukset
- Antenniverkon passiivikomponenttien laatuvaatimus
- Televisiolähetysten antennivastaanottoa koskevat vaatimukset
- Antenniverkon suorituskyky ja mittausvaatimukset
- Ulkokaapelin tuominen sisätiloihin
- Suunnitteludokumentointi
Laajennus kuitu kotiin (FTTH) -liittymiin mahdollistaa parikaapeloinnin jättämisen rakentamatta uudisrakennuskohteissa, kun FTTH-liittymiä on saatavilla. Lisäksi puhelinkaapeloinnin tarkastusvaatimus on poistettu sisäverkon uudistuskohteissa. Muutos keventää merkittävästi sisäverkon rakennetta ja laskee rakentamiskustannuksia, kun verkko toteutetaan valokuidulla, ja vastaa erityisesti tornitalojen kaapelointihaasteisiin. Määräysmuutoksien voidaan arvioida lisäävän FTTH-liittymien kysyntää.
Automaatiojärjestelmiä koskevat vaatimukset ovat myös muuttuneet, ja nyt kiinteistön automaatiota palvelevissa kaapelointitoteutuksissa voidaan käyttää tiettyjä yleiskaapelointistandardeja, mikä helpottaa järjestelmien suunnittelua ja asennusta.
Jakamojen osalta on tapahtunut tärkeitä muutoksia. Nyt kotijakamo ja ryhmäkeskus voidaan yhdistää keskuksen rungon välityksellä, jos ne ovat samaa johtavaa rakennetta. Samalla jakamoiden sähkönsyöttövaatimuksia on täsmennetty, mikä helpottaa sähköasennusten toteuttamista.
Antenniverkon passiivikomponenttien laatuvaatimuksissa on tapahtunut muutoksia. Jotta verkko tukisi huippunopeita kaapelimodeemiyhteyksiä, heijastusvaimennusluokan on oltava vähintään tietyllä tasolla. Tämä varmistaa paremman suorituskyvyn ja luotettavuuden verkossa.
Televisiolähetysten antennivastaanottoon liittyvät vaatimukset ovat myös muuttuneet. Antennien sijoittamiselle on asetettu korkeusvaatimus, ja vahvistimissa on oltava tiettyjä säätöominaisuuksia. Nämä muutokset parantavat antenniverkon suorituskykyä ja varmistavat paremman vastaanoton.
Määräyksen M65E uusissa mittausvaatimuksissa keskitytään antenniverkon suorituskyvyn mittaamiseen laajemmalla taajuusalueella. Tämä varmistaa, että verkko täyttää asetetut vaatimukset ja toimii optimaalisesti.
Palo-ominaisuuksiltaan E-luokkaa heikompia kaapeleita saa nyt tuoda sisätilassa olevaan jakamoon, kunhan palo-osasto ei vaihdu.
Ristikytkentöjen kytkentäluetteloita ei enää vaadita osana suunnitteludokumenttia, vaan ne tulee sisällyttää loppudokumentointiin.
Traficomin sivuilla määräys M65E kokonaisuudessaan sekä oppaita ja ohjeita aiheesta
Ratkaisumme kiinteistöjen tiedonsiirtoon
Kiinteistön sisäverkko
Sisäverkko koostuu kiinteistön tai rakennuksen sisäisistä viestintäverkoista ja -järjestelmistä. Kun etsit verkkokomponentteja mobiiliverkon rakentamiseen sisätiloihin, me toimitamme luotettavasti operaattorien vaatimukset täyttävät sekä 5G-yhteensopivat tuotteet.
Kiinteistön yleiskaapelointi
Valikoimastamme löydät tuotteet kiinteistön valokuituverkkoon ja parikaapelointiin. tuotteemme täyttävät optisen kuidun vaatimukset niin teknisesti kuin sisäverkkomääräyksen osalta. Varastossamme on runsaasti tuotteita saatavilla nopeasti ja helposti.
Harri Mutanen
avainasiakaspäällikkö
+358 400 432 576
Tarvitsetko ratkaisua kiinteistöjen tiedonsiirtoon? Minulla on yli 10 vuoden kokemus kiinteistöjen tiedonsiirron valokuituratkaisuista ja mittauslaitteista. Lisäksi Traficomin sisäverkkomääräys M65 on arkipäivääni. Näissä asioissa jatketaan keskusteluja!