Kun uusi teknologia kohtaa kaupunkitilan – esimerkkinä mobiiliverkon tukiasemien sijoittaminen Helsingin kaupunkitilaan

Tässä artikkelissa haastattelemamme Helsingin kaupungin asiantuntijat kertovat näkemyksiään tukiasemien sijoittamisesta kaupunkitilaan. Haastattelut tehtiin Orbiksen Urban Pole™ -hankkeen yhteydessä, ja niihin osallistuivat kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö Jussi Luomanen, Alueiden käyttö ja valvonta -yksikön päällikkö Suvi Tuiskunen sekä liikenne- ja katusuunnittelupalvelun projektinjohtaja Eva-Lisa Karlsson.

Pienempi koko helpottaa sovittamista

Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö Jussi Luomanen vastaa Helsingin katu- ja puistoalueiden sekä muiden julkisten ulkotilojen suunnittelusta, mukaan lukien esimerkiksi torit, aukiot ja lähiliikuntapaikat. Hän kuvaa teknologian sijoittamista katutilaan moniulotteiseksi prosessiksi: ensin etsitään paikka, jossa rakenne mahtuu ja sopii kaupunkikuvaan, ja jossa se ei aiheuta liikenneturvallisuus- tai toimivuusriskiä. Näitä näkökulmia arvioidaan yhdessä katusuunnittelun ja liikennesuunnittelun asiantuntijoiden kanssa. Samalla arvioidaan, miten ratkaisu istuu ympäröivään tilaan – esimerkiksi puiston reunalle – ja onko se teknisesti toteutettavissa.

Teknologian koko on viime vuosina pienentynyt suurista, huomiota herättävistä rakenteista kohti huomaamattomampia laitteita. Tämä avaa mahdollisuuksia sijoittaa teknologisia ratkaisuja paikkoihin, joissa suuremmat ratkaisut eivät tulisi kysymykseen. Esimerkkinä Luomanen mainitsee sähköautojen latauslaitteet, jotka ovat vuosien varrella pienentyneet ja löytäneet yhä useampia sijoituspaikkoja. Aluksi uudet ratkaisut voivat herättää ihmetystä, mutta kun ne sulautuvat paremmin ympäristöönsä, hyväksyntä kasvaa ja laitteet mielletään osaksi kaupunkia. Tiedottaminen tulevista muutoksista on tässä tärkeässä roolissa.

Puistot ja suojellut alueet erityisympäristöinä

Puistot ja suojellut alueet ovat erityisen herkkiä ympäristöjä uuden teknologian sijoittamisen kannalta. Luomanen nostaa esiin Helsingin Seurasaaren, jossa mobiiliyhteyksien heikkous on herättänyt keskustelua. Tukimaston sijoittaminen näin arvokkaalle ja maisemallisesti merkittävälle alueelle vaatii tarkkaa harkintaa.

Usein paikalla on samanaikaisesti useita viranomaisia ja kaupungin yksiköitä. Prosessiin voivat osallistua esimerkiksi Helsingin kaupungin kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu, katusuunnittelu ja liikennesuunnittelu, asemakaavoitus, alueiden käyttö ja valvonta -yksikkö, rakennusvalvonta, kaupunginmuseo ja tarvittaessa valtion eri viranomaisia. Näin laaja joukko tekee suunnittelusta ja luvituksesta monivaiheisen prosessin.

Teknologia osana laajempia suunnittelukokonaisuuksia

Luomanen muistuttaa, että uusien teknologiaratkaisujen tarve kytkeytyy usein laajempiin suunnittelukokonaisuuksiin. Esimerkiksi viime aikoina saneerattua Kaisaniemen puistoa on suunniteltu tapahtumien tarpeet mielessä pitäen: mitä palveluja ja teknisiä ratkaisuja tapahtumat edellyttävät, ja miten ne voidaan toteuttaa häiritsemättä puiston muuta käyttöä.

Tapahtumissa mobiiliverkon kapasiteetti voi olla kriittinen kysymys. Pienemmilläkin tapahtumakentillä, kuten Seurasaaressa, järjestäjiltä on tullut palautetta yhteyksien riittämättömyydestä ja heikosta mobiiliverkosta. Tällaiset tilanteet herättävät keskustelua siitä, kuka ottaa vastuun lisäkapasiteetin järjestämisestä ja millä ehdoin.

Lupaprosessi on monivaiheinen

Helsingin kaupungin Alueiden käyttö ja valvonta -yksikön päällikkö Suvi Tuiskunen ja liikenne- ja katusuunnittelupalvelun Eva-Lisa Karlsson kertovat, että kaupunki ei itse etsi tukiasemapaikkoja, vaan arvioi operaattoreiden hakemuksia. Prosessi voi sisältää sijoitussopimuksia, maanvuokrasopimuksia sekä useiden viranomaisten hyväksynnät.

Lainsäädäntö vaikuttaa suoraan menettelyihin. Vuoden 2025 alussa poistunut toimenpidelupa tarkoittaa, että kaupunkitilaan sijoitettaville rakenteille vaaditaan rakentamislupa. Alle 30 metrin korkuiset mastot eivät kuitenkaan automaattisesti vaadi rakentamislupaa,mikäli ne ovat kaavan mukaisia eivätkä aiheuta merkittäviä ympäristövaikutuksia. Karlssonin mukaan esimerkiksi puistoalueille sijoitettavat rakenteet ovat luvituksessa haastavia, elleivät ne selkeästi liity puiston toimintoihin.

”Rakenteiden pitää sopeutua kaupunkikuvaan, eikä erillisiä teknisiä laitteita toivota.”, Karlsson tiivistää.

Rakennusvalvonta on ottanut tiukan linjan erityisesti suojeltuihin kohteisiin, kuten Kaivopuistoon, joissa jopa poikkeamispäätös voi olla tarpeen. Lisäksi on huomioitava erityismääräykset, jos laitteet kuuluvat gigabittiasetuksen piiriin eli ovat osa niin sanottua Very High Capacity Network (VHCN) -verkkoa. Tällöin lupamenettelyyn liittyy EU-tason säädöksiä, jotka määrittävät esimerkiksi käsittelyaikojen enimmäiskestot ja tekniset vaatimukset. Käytännössä tämä voi rajoittaa sitä, millaisia rakenteita hyväksytään, eikä mikä tahansa laite tai sijoituspaikka täytä asetuksen ehtoja.

AKV toimii hakemusten käsittelijänä, eikä edistä itse tukipylvähankkeita. Jos kyse on kaupungin omista hankinnoista, kuten sähköautojen latauspisteistä, asiaa voidaan edistää aktiivisemmin. Kuitenkin 5G-infran edistäminen on operaattoreiden vastuulla.

Tarvittavasta infrasta raja-arvot toteutukselle

Teknologisten ratkaisujen toimivuus edellyttää sähkö- ja tietoliikenneyhteyksiä. Luomanen toteaa, että sähkön saanti on monin paikoin helpottunut, mutta esimerkiksi valaistusverkko ei sovellu tukiasemille: se kuuluu kaupunkitekniikkaan ja kytketään pois päältä, kun valaistusta ei tarvita. Ratikkakiskojen alitukset ja muut rakenteelliset seikat voivat olla myös teknisiä esteitä.

Tuiskunen korostaa, että sähkö- ja kuituyhteyksien hankinta on operaattorin vastuulla, mukaan lukien kaivuuluvat ja sijoitussopimukset. Tämä voi olla merkittävä kustannustekijä, etenkin jos yhteydet on vedettävä kauempaa. Seurasaaren kaltaisissa kohteissa tämä voi olla sekä teknisesti että luvituksellisesti haastavaa.

Hyväksyttävyyttä lisää huomaamattomuus ja yhteistyö

Karlssonin mukaan huomaamattomuus on keskeinen hyväksyttävyyden edellytys. Pienemmät ja yksinkertaisemmat rakenteet sulautuvat ympäristöön paremmin ja herättävät vähemmän vastustusta. Ennakoiva keskustelu toteuttajan – esimerkiksi operaattorin – ja kaupungin välillä nopeuttaa prosessia. Kun tekninen toteutus, sijainti ja vaikutukset kaupunkikuvaan käydään yhdessä läpi, voidaan löytää ratkaisuja, jotka palvelevat sekä teknologian että kaupunkitilan tarpeita.

Tulevaisuus: integrointia ja vertaisoppimista

Luomanen kertoo, että suuret kaupungit käyvät keskenään keskusteluja teknologian kehityksestä ja lupa-asioista. Myös valtakunnallista yhteistyötä on, ja muiden kaupunkien luvitusratkaisuja seurataan. Samankaltaiset haasteet toistuvat eri kunnissa, mutta suhtautumisessa on eroja: esimerkiksi Helsingin kaupunkikuvalliset vaatimukset voivat olla tiukempia kuin monessa muussa kunnassa.

Karlsson näkee, että hyväksyttävyyttä voisi parantaa integroimalla teknologiaratkaisuja jo olemassa olevaan infrastruktuuriin, kuten mainoslaitteisiin tai bussipysäkkien rakenteisiin. Tällöin uudet laitteet eivät lisäisi katukuvan visuaalista kuormaa, ja ne olisi helpompi sovittaa ympäristöön – etenkin jos laitteiden koko pysyy mahdollisimman pienenä.

Kaupunkilaisten odotukset ovat korkealla: mobiiliyhteyksien halutaan toimivan kaikkialla ja koko ajan. Silti hyväksyntä teknologialle ei synny itsestään, vaan vaatii suunnittelua, yhteistyötä ja harkittua sijoittamista.

Ota yhteyttä asiantuntijaamme