Espoossa keskuspaloasemalle asennettiin kaikkien mobiilioperaattorien sisäkuuluvuusverkko

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen keskuspaloasemaa Espoossa uudistettiin vuonna 2016. Urakan mukana rakennukseen toteutettiin sisäkuuluvuusverkko, joka välittää kaupallisten mobiilioperaattorien sekä viranomaisten VIRVE-verkon signaalin varmasti kaikkialle, myös kellarikerrokseen. Sisäverkon asennuksen toteuttajana toimi Orbiksen yhteistyökumppani TelePatrol Oy.

2016

Keskuspaloasemalla käytetään monenlaisia kriittisiä viestintäpalveluita, joista tärkein on viranomaisverkko VIRVE. Espoon urakassa on päätetty, että myös kaikkien kaupallisten operaattorien matkapuhelinten toiminta on varmistettava. Tämä tarkoittaa teknisesti haastavaa monioperaattoriverkkoa, jossa yhdellä antennikaapeloinnilla mobiilikuuluvuus toteutetaan rakennuksen kaikkiin osiin kiinteistön sisällä olevista tukiasemista.

Tukiasemat sijaitsevat keskuspaloaseman harjoitustornissa.

Keskuspaloasemalle rakennetaan sekä uutta että korjataan vanhaa. Työmaalla on paljon liikkuvia osia ja useita tekijöitä, jolloin käytännössä kaikkia kuuluvuusverkon asentamiseen vaikuttavia asioita ei voi suunnittelupöydällä tarkalleen tietää. TelePatrol Oy:n asentajan Jani Paukun mukaan kaiken kaikkiaan verkon runkona toimivaa 7/8 tuuman korrugoitua RF-kaapelia on vedetty rakennukseen lähes puoli kilometriä.

Yllätykset työmaalla muuttavat kaapelointisuunnitelmia

”Kaksi vuotta sitten tehdyt suunnitelmat eivät sellaisenaan enää kelpaa alati muuttuvalla työmaalla”, toteaa Paukku ja jatkaa: ”Suunnittelijan kanssa on hyvä kiertää työmaa heti aluksi läpi. Tällä tavoin voidaan yhdessä sopia tarvittavista muutoksista”.

Verkon asentamisessa on sopeuduttava täysin muun rakentamisen aikatauluihin. Yksi alihankkija purkaa ensin vanhat kaapeloinnit, eikä uusia voi vetää sitä ennen. Kuitenkin on ehdittävä tekemään runkokaapeloinnit ennen kuin välikatot ja lattiat laitetaan paikoilleen. Välillä on jouduttu korjaamaan aiempia töitä, sillä asennettuja kaapeleita on joku muu käynyt siirtämässä pois omien tehtäviensä tieltä.

TelePatrol Oy:n asentaja Jani Paukku (vas) ja Orbis Oy:n Sami Lehto tekevät yhteistyötä verkonrakennusprojekteissa.

Tarvittavia materiaaleja ja niiden määriä on vaikea ennustaa tarkalleen tällaisessa kohteessa, joten toimitusaikojen yhteensovittaminen urakkaan on tehty yhdessä Orbiksen kanssa. TelePatrolilla esimerkiksi päätettiin tehdä itse osa RF-jumpperikaapeleista raakamateriaaleista. Oppina tuleviin projekteihin Jani Paukku mainitsee yhden yksityiskohdan: ”Esimerkiksi kulmaliittimet olisivat säästäneet tilaa kapealla kaapelihyllyllä. Nyt piti olla tosi varovainen, ettei kaapelia taivuttaessa korrugointi mene ruttuun.”

Viimeiset viilaukset loppumittauksessa

Kuuluvuusverkon asentaja joutuu käyttämään pelisilmää, kun suunnitellut väylät ja asennuspaikat eivät käytännössä kelpaakaan. Langaton verkko on herkkä ulkoisille häiriöille ja sen herkin komponentti on antenni. Espoon työmaalla on urakan edetessä ilmestynyt suunniteltuihin antennipaikkoihin esimerkiksi metallisia LVI-putkia ja kaappeja, jotka Paukun mukaan varmasti tulevat vaikuttamaan verkon toimintaan.

Antennin viereen on tuotu metallinen kaappi.Vaikutukset antennin säteilyyn selviävät loppumittauksissa. Kuva: Jani Paukku
Antennipaikan yläpuolelle on lisätty rakennusaikana metallisia vesiputkia eikä antennipaikka ole enää paras mahdollinen. Kuva: Jani Paukku
Välikatto tulee myöhemmin kaapelihyllyn ja paneeliantennin väliin. Kuinka lähelle antennia se asennetaan, jää nähtäväksi. Kuva: Jani Paukku

Viimeistelyt tehdään loppumittauksien yhteydessä. Verkon suunnittelija on määritellyt työselostukseen verkon mittaamisen ohjeet ja samalla kriteerit toimivuudelle. Dokumentoinnin aika on Espoon keskuspaloasemalla rakennuksen valmistuessa. Operaattorit liittävät harjoitustornissa olevat tukiasemansa syyskuussa keskuspaloaseman järjestelmään ja muut lopullisen ympäristön vaikutukset ovat silloin mahdollisimman hyvin nähtävissä –  eikä kukaan voi enää mennä muiden rakennustöiden vuoksi koskemaan kaapelointeihin.

Lue lisää sisätilojen kuuluvuusverkoista

Sisätilojen kuuluvuusverkot

Mobiiliverkon kuuluvuus sisätiloissa on haasteena erityisesti energiatehokkaasti rakennetuissa kiinteistöissä. Orbiksen kautta saat kaiken operaattorihyväksyttyyn sisäkuuluvuusratkaisuun liittyvän palvelun suunnittelusta materiaaleihin, asennukseen, käyttöönottoon ja dokumentointiin. Tarjoamme alan osaamistamme myös rakennusyhtiöiden käyttöön.

Ota yhteyttä

Harri Mutanen

avainasiakaspäällikkö

+358 400 432 576

etunimi.sukunimi@orbis.fi

Tarvitsetko ratkaisua kiinteistöjen tiedonsiirtoon? Minulla on yli 10 vuoden kokemus kiinteistöjen tiedonsiirron valokuituratkaisuista ja mittauslaitteista. Lisäksi Traficomin sisäverkkomääräys M65 on arkipäivääni. Näissä asioissa jatketaan keskusteluja!

Lue myös nämä

Marjasähkö Oy:n toimitusjohtaja Jani Niskanen Keimolan työmaalla
31.5.2023

Asiakastarina: Orbis ja Marjasähkö yhteistyössä – Tehokkuutta Keimolan asuintaloprojektiin monikuituisten valmiskaapeleiden avulla

Orbis on jo vuodesta 2019 ollut Marjasähkön luotettu toimittajakumppani. Orbis on tukenut Marjasähköä tarjoamalla sen tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja, kuten kuituvalmiskaapeleita, joiden avulla Marjasähkö on pystynyt parantamaan toimintansa laatua ja tehokkuutta.

>
Sähköasentaja tarkistamassa asennustyötä asuinrakennuksen työmaalla
9.1.2023

Viestintäviraston sisäverkkomääräys päivittyi: M65E tuo toivottuja muutoksia

Viestintäviraston määräyksestä 65 astui voimaan uusi versio M65E alkuvuodesta 2023. Määräyksen muutoksista tietoa tässä uutisessa.

>
Orbis – Innovatiivisuus ja tuotekehitys ovat kaiken toimintamme ytimessä.
31.5.2022

Daxpower suosii liukupaneeleita kaikissa asennuskohteissa

Orbiksen valokuitupaneelien valikoima laajeni keväällä 2022 liukupaneelilla. Orbis Liukupaneelin mekaniikka on suunniteltu niin, että pohjalevyn sisältöineen voi vetää ulos kotelosta, vaikka paneeli olisi kiinnitettynä räkkikaappiin.

>